keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Rauhallista joulun aikaa

JOULURUNO

 












Se on ollut aina niin, että
syksy Jouluksi muuttuu,
vaik’ maisema ois pelkkää vettä
ja pakkanen vielä puuttuu.
Tulkoon talvi kuten tahtoo,
meille Joulu silti maittaa.
Tontut touhujamme kahtoo,
joku puuron, kinkun laittaa.

Tauko tarpeen monen työhön,
nyt on siihen paras aika.
Lisää mittaa tulee vyöhön -
siinäkö se Joulun taika?

Vuosi uusi saa myös tulla,
edellisen kun jo näin.
Siitäkin on usko mulla:
jälleen mennään eteenpäin.

- Matti Makkonen -
Rauhallista joulua ja huoletonta uutta vuotta outokairan kyliin!

Projektipäällikkö Pellossa 28.12.


Olen käymässä Pellossa, Lampsijärvellä keskiviikkona 28.12. aamupäivällä. Jos muissa Pellon tai Ylitornion kylissä on hankkeeseeni liittyviä asioita, joista pitäisi neuvotella tai tarvitsette hankeneuvontaa, niin ilmoitelkaa sähköpostiini tai puhelimeeni tekstiviestillä, niin voin tulla samalla reissulla käymään tai pellolaisten kanssa voimme tavata myös Pellon toimistolla.  Olen ensi viikolla töissä 28.- 29.12. 

Terveisin Tarja Kinnunen

Hankkeen toimintasuunnitelmaa vuodelle 2012

Hankkeen tulevia opintomatkoja:
OPINTOMATKA HÄMEESEEN JA VIRROILLE         Helmi-maaliskuu 2012
OUTOKAIRAN KYLÄPÄIVÄT; TORNIO                                Maaliskuu 2012
OPINTOMATKA VIROON; PÄRNUN ALUEEN KYLIIN          16.- 20.5.2012
SALLAN KYLÄREITILLE TUTUSTUMINEN                               7.- 9.9.2012
(Sallan rykimäviikolla)
RUOTSIN TORNIONLAAKSON KYLIEN YHTEISTYÖ:
Kyläkummiparien etsiminen

Outokairan alueen kylien yhteinen Internet- sivusto:
Internetsivuston toimittajaksi on valittu Saltek Oy/ Jarkko Salminen. Sivuston valmistuminen ja käyttöönotto on suunniteltu  toukokuulle 2012.
Sivuston rakentamiseen toivotaan myös kylien aktiivisesti osallistuvan jo tässä valmisteluvaiheessa. Kylittäin tulisi koota tekstejä ja kuvamateriaalia, jota voidaan käyttää teidän oman kylänne sivulla. Materiaalia tulisi olla käytettävissä jo 31.1.2012 mennessä. Jarkko Salminen toteuttaa myös sivuston käyttökoulutuksen huhti-  toukokuussa 2012, siinäkin vaiheessa tarvitaan materiaalia, jota kyläläiset koulutusvaiheessa opettelevat itse siirtämään sivustolle.

Kaikki internet- sivustojen sisältöjen kokoamiseen käytetty työ voidaan kirjataan talkootyöksi hankkeelle, joten laittakaa työtunnit ylös. Vinkkejä tähän asiaan liittyen voi kertoa Tarjalle tai Jarkolle;  Jarkko.S Atk-tukipalvelu  045-137 3959.

Esitemalliset kyläsuunnitelmat:
Kyläesitteitä, joihin sisältyy kyläsuunnitelma, voidaan toteuttaa koko hankkeen ajan. Tällä hetkellä kyläesitettä valmistelevia kyliä ovat Raumo, Kukkola, Laivajärvi, Pekanpää, Kantomaanpää, Etelä- Portimojärvi, Lankojärvi. Esitteen tietojen ja kuvien kerääminen voidaan kirjata talkootyöksi hankkeelle, joten myös tähän käytetyt työtunnit olisi tärkeää merkitä ylös. 

Kuntatason maaseutuohjelmien laatiminen: Vuoden 2012 aikana hankkeella on tarkoitus toteuttaa kuntakohtaiset maaseutusuunnitelmat. Suunnitelmien toteuttamisessa kuntien ja kylien yhteistyö korostuu ja kylien omat kyläsuunnitelmat huomioidaan tässä kokonaisuudessa.

Hankeneuvonta:
Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu neuvontatyö kylien hankkeiden hakemisessa ja suunnittelussa. Yleishyödyllisiä hankkeita voivat hakea kylien eri yhdistykset ja järjestöt. Hankkeita kannattaa laittaa vireille etenkin  vuoden  2012 aikana, että ne ehtivät toteutua pääsääntöisesti vielä nykyisellä ohjelmakaudella. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman ohjelmakausi päättyy vuoden 2013 loppuun mennessä. Uusi ohjelmakausi voi tuoda taas uusia säädöksiä hankehakuun.  Vuonna 2012 myös maisemanhoitohankkeet ja laajakaistahankkeet ovat ajankohtaisia alueellamme.

Opiskelijayhteistyö:
Kemi- Tornion ammattikorkeakoulun opiskelijoille voi esittää opinnäyte- ja harjoitustöiden toimeksiantoja kyliltä. Tornion kylien yhteisen ulkoilureitistön markkinointisuunnitelma on jo annettu opiskelijoiden tehtäväksi.

Nuorten kylä:
Nuoria pyritään aktivoimaan kylätoimintaan järjestämällä maaseudun nuorille erilaisia tapahtumia ja nuorten kaipaamaa toimintaa kylille. Voimme olla välittämässä tietoa myös maaseudun kesätyöpaikoista nuorille ja järjestämme infotilaisuuksia kylätoiminnasta kouluille. Hankkeen nuorisovastaavana toimii Pia Loman.

 
Lisätietoja: Outokaira tuottamhan ry:n Tornion toimisto, Kauppakatu 17, 95400 Tornio

Tarja Kinnunen                                                               Pia Loman
 040- 7055 451                                                               040- 7055 392
 tarja.kinnunen@outokaira.inet.fi                                   pia.loman@outokaira.inet.fi

perjantai 25. marraskuuta 2011

TORNION KYLIEN YHTEINEN PUUROJUHLA


Hei

Tervetuloa kaikki Tornion kylien asukkaat ja Tornion kylien neuvoston jäsenet  Tornion kylien yhteiseen puurojuhlaan Kantojärven toimintakeskukseen (ent. Kantojärven koulu, Kantojärventie 107) 9.12.2011 klo 18.00 alkaen. Kutsu liitteenä.

Kantojärven kyläyhdistys järjestää joulupuurotarjoilun ja torttukahvit.

Mukana on Liisa Sorvisto Tornion kaupungilta kertomassa Tornion 112-arki turvaisaks- viikon järjestelyistä, joihin myös kylät voivat osallistua.

Kylien neuvoston osalta on tarkoitus keskustella tulevan vuoden 2012 toimintasuunnitelmasta, joten miettikää tahoillanne, mitä asioita teillä on ehdottaa toimintasuunnitelmaan niin listataan niitä illan aikana muistiin. Tarkoitus ei kuitenkaan ole pitää virallista kokousta, vaan pikemminkin viihteellinen ilta jouluisissa tunnelmissa.

Illan päätteeksi laulellaan joululauluja ja miksei muitakin lauluja, laulattajaksi paikalle saadaan mm. kokenut karaokevetäjä Mauri Planting Tornion seudun karaokeyhdistys Karpaloista.

Tarjoilujen järjestämiseksi toivomme ennakkoilmoittautumista viimeistään 7.12.2011. Ilmoittautumiset  sähköpostiin tai puhelimella 040- 7055 451.

Välittäkää tätä viestiä eteenpäin myös omissa kyläverkostoissanne.

Terv. Tarja Kinnunen ja Pertti Tervahauta
 

Kutsu  

 

Tornion kylien puurojuhlaan

           



Aika:        9.12.2011 klo 18.00-
Paikka:    Kantojärven toimintakeskus, Kantojärventie 107
Kutsutut:                 Kaikki Tornion kylien asukkaat, kyläyhdistyksien ja -toimikuntien edustajat sekä Tornion kylien neuvosto

Järjestäjinä Tornion kylien neuvosto, Kantojärven kyläyhdistys ry ja Meän kylät menossa maailmalla – ja maailman menossa -hanke

Ohjelma


18.00         Tervetuloa puurojuhlaan!
                 Puheenjohtaja Pertti Tervahauta

18.10         Joulupuuro

19.00         Tornion 112-arki turvaisaks –viikko/päivä
                 Liisa Sorvisto, projektikoordinaattori, Tornion kaupunki

19.15         Tornion kylien neuvoston toimintasuunnitelmaa vuodelle 2012;
yleistä keskustelua aiheesta

20.00         Torttukahvit

20.15-        Joululauluja, musisointia, karaokea ja vapaata illanviettoa

Tervetuloa kaikista kylistä runsain joukoin mukaan yhteiseen illanviettoon.

Tarjoilujen vuoksi pyydämme ennakkoilmoittaumista 7.12.2011 mennessä Tarja Kinnuselle puh. 040- 7055 451 tai sähköpostilla tarja.kinnunen(at)outokaira.inet.fi

perjantai 11. marraskuuta 2011

Tutustumismatka Sallan Kyläreitille


TUTUSTUMISMATKA SALLAN KYLÄREITILLE
Ajankohta: 25.11.- 27.11.2011
Teemana:  Tutustuminen Sallan Kyläreittiin ja retkikohteisiin, ideoiden hakemista kylien markkinoinnin edistämiseen
Kenelle:     Tornion, Ylitornion ja Pellon kuntien, etenkin kylien asukkaille, matkailuyrittäjille, matkailualan toimijoille ja opiskelijoille
Järjestäjä:  Outokaira tuottamhan ry:n ”Meän kylät menossa maailmalla –ja maailman menossa”- hanke

25.11. Perjantai
  • Saapuminen Sallaan (Lähtö iltapäivällä, tarkempi aika sovitaan lähempänä lähtöpäivää)
  • Majoittuminen Holiday Club Sallan, Kylpylähotelli Revontuleen. ( Ravintolassa klo 21.00 alkaen tanssiorkesteri Popniitit)
26.11. Lauantai
9-10           Lyhyt kiertokävely (aamuverryttely) Sallatunturissa;
Ski Resort, Sallahalli, Caravan, Sallatunturin Tuvat
10 -            Sallan Poropuisto
Poropuiston ja Osuuskunta Jotoksen esittely.
Sallan kyläreitin esittely
                             Salla - Selling the Silence, dokumentti
Lounas 10 euroa (omakustanteinen)

13-             Lyhyt kirkonkyläesittely

14-             Käynti Kelloselän raja-asemalla
                             Kelloselän kylätoimintaan ja kylätaloon tutustuminen
                                  (kahvitarjoilu)

16-             Kylpylähotelli Revontuli, Sallatunturi; mahdollisuus kylpylän käyttöön, ruokailuun ja illanviettoon hotellilla. (Keloravintolassa Tanen karaoke klo 20- 01)
27.11. Sunnuntai                       
9-               Tutustuminen Sallan Sota- ja Jälleenrakennusmuseoon
11-             Vierailu Isäntä Matin Museolla, Lapajärvi (kahvitarjoilu)
13-             Joutsijärven Salpalinjan betonibunkkerit

Paluumatkalle noin klo 14.00, ruokailumahdollisuus järjestetään paluumatkalle

Matkan hinta hotellihuoneesta riippuen:
2 hh 68 euroa/hlö, 1 hh 98 euroa/hlö

Matkan hintaan sisältyvät edestakaiset kuljetukset (matkareitti: Lähtö joko Torniosta Pellon ja Rovaniemen kautta Sallaan tai Pellosta Tornion ja Rovaniemen kautta Sallaan), majoittuminen Holiday Club Sallan kylpylähotellissa 2 vrk, hotelliaamiainen ja kylpylän käyttö sekä osallistumismaksut retkiohjelman mukaisesti. Ruokailut ovat omakustanteisia.

Matkan toteutuminen edellyttää vähintään 20 osallistujaa.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 21.11.2011 mennessä
Tarja Kinnunen + 358407055451 tarja.kinnunen(at)outokaira.inet.fi

 
Sallan kyläreitistä lyhyesti:
Kyläreitti on pienten yritysten, yksityisten henkilöiden ja kyläyhdistysten tuottamien palvelujen ja kohteiden kokoelma, jota markkinoidaan yhteisellä esitteellä. Kohteissa voi vierailla kesäisin omatoimisesti esitteen ohjeiden mukaan.
Sallan Kyläreitti on maaseudun kylien erilaisia kohteita esittelevä reitti. Kesäisin toimivan reitin tarjontaan voi tutustua kiertämällä kohteita autolla oman valintansa mukaan. Reitin esitteestä löytyvät tarkemmat kohdekuvaukset ajo-ohjeineen ja aukioloaikoineen. Valikoimassa on erilaisia pienyrityksiä, mm. ohjelmapalveluja, kotieläinpihoja ja käsityötuotteita. Lisäksi reitti esittelee erilaisia luontoon liittyviä kohteita kuten patikkareittejä tulipaikkoineen ja näköalapaikkoja, sekä historiaa ja kulttuuria, mm. Sallan kirkon ja alueen muistomerkkejä. Yhteensä erilaisia kohteita on 32 kpl. Kohteet ovat itsenäisiä, mutta hoitavat markkinointinsa yhteisellä esitteellä.