perjantai 19. elokuuta 2011

Hankkeen osasto Pellon maaseutunäyttelyssä

Kiitokset kaikille kylille, jotka osallistuitte kyläjulisteiden valmistukseen Pellon maaseutunäyttelyyn. Osa kylistä valmisti oman julisteensa ja lisäksi toteutettiin jokaisesta Outokairan kunnasta kylien yhteisjuliste, johon kerättiin kuvia kaikista alueen kylistä. Saimme Pellon maaseutunäyttelyyn monipuolisen kuvamateriaalin Outokairan kylistä. Erityiskiitokset Sattajärven kyläyhdistyksen naisille, Eeva- Kaisa Sankalalle, Tuula Puikolle ja Eija Puumalaiselle, jotka olitte mukana näyttelyssä osastollani kertomassa kyläyhdistysten toiminnasta ja kannustamassa kylätoimintaan. Kylähankkeen toimenpiteinä on aloitettu mm. esitemallisten kyläsuunnitelmien teko. Sattajärven kylä Torniosta ja Orajärven kylä Pellosta ovat ensimmäisinä saaneet uudentyyppiset kyläsuunnitelmat valmiiksi, myös nämä painotuotteet olivat esillä näyttelyosastolla.
Hankkeen osastolla järjestettiin kyläkysely, johon vastanneet osallistuivat samalla arvontaan.
Arpajaispalkinnot voittivat seuraavat henkilöt:
Saunasetti: Veikko Kauppi, Maula
Termospullo:  Ulla Selkälä, Ylitornio
Puinen säilytyslaatikko metallikoristeella:  Anni Rautio, Tornio
Puinen säilytyslaatikko kannella:  Jouni Heikkilä, Rovaniemi
Puinen säilytyslaatikko kannella: Iida Ilmola, Pello
Onnittelut voittajille!



Ohessa kuvia hankkeen näyttelyosastolta.















Kuvia Landepakun pysäkeiltä Outokairan alueella

Landepaku Tornion kävelykadulla

Landepaku ja Pia Loman Vojakkalassa

Landepaku Vojakkalassa, Mustaparta- näytelmän enismmäinen näytös alkamassa.

Landepaku Ylitorniolla K- SuperMarketin pihassa.

Landepaku Meltosjärvellä yhtäaikaa Outokairalla vieraina olleiden Viron Marttojen seurueen kanssa.

Kiersin maaseutuverkoston tiedotusautolla, Landepakulla yhdessä Unelmia ja Uskallusta -hankkeen projektipäällikön Pia Lomanin kanssa Tornion alueella keskiviikkona 10.8. ja Ylitorniolla torstaina 11.8. Sen jälkeen ajoimme pakun viikonlopuksi Pellon maaseutunäyttelyyn. Näyttävä paku sai runsaasti huomioita ja maaseutua on tuotu tällä tavoin myönteisesti esille sekä taajamissa että kyläkeskuksissa. Landepakun tiedotusmateriaali on kohdistettu etenkin nuorille aikuisille maaseudun kehittämisohjelman teemavuoden mukaan. Nuoria kannustetaan asumaan maaseudulla ja perustamaan myös yrityksiä maalle. Lisää kuvia kierroksestamme Landepakun facebook- sivuilla.

Maailman Kylät -tapahtuman päätöstilaisuus

Hankkeen esittelypöytä Maailman kylät -tapahtumassa Meltosjärvellä.
Maailman Kylät- tapahtuman sympolina toimi matto, johon jokaisen kylän tapahtumalle suunnittelema logo on kiinnitetty.
Meltosjärven ja Raanujärven yhteisen Maailman Kylät -tapahtuman logon suunnittelukilpailun voitti Sanna Vuolo.
Maailman Kylät tapahtuma päättyi juhlallisesti Raanujärven koulun 100- vuotisjuhlaan. Tilaisuuden päätteeksi paljastettiin, mihin Maailman Kylät - tapahtumissa kiertävä matto lähtee seuraavaksi. Meltosjärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Marja Tuominen ilmoitti, että matto luovutetaan Kainuun Nuotta ry:lle. Maailman kylät 2012- tapahtuma järjestetään siis Kainuussa. Kainuu lupasi järjestää ensivuoden tapahtuman kunniakkaasti ja toivotti kaikki lappilaiset mukaan, ruotsin kyliä unohtamatta.

Kuvia Uiton illasta Juoksengin Kattilakoskelta 13.7.2011

Kokoontuminen Kattilakoskelle

Lanko Pekka tarinoi

Tukilla laskun Suomen mestari Juha Julkunen laskee Kattilakosken.




Tukilla laskun jälkeen Juha Julkunen nousee kosken ylös vastavirtaan veneellä.








Ja sitten vielä kerran tukilla alas.



Lopuksi kokoonnuttiin yhteislauluiltaa.

Uiton illan järjestivät Napapiirin kyläyhdistys ja Napapiirin Erä yhteistyössä Meän kylät kakkonen- hankkeen kanssa.