”Näin markkinoin kylääni vieraspaikkakuntalaiselle vieraalleni”
Kilpailun tarkoituksena on
tutustuttaa nuoret omaan kyläänsä, jotta nuoret näkevät sen voimavarat ja
voivat näin tehdä sitä tunnetuksi muille. Kilpailun myötä nuoret pääsevät markkinoimaan
omaa kyläänsä ja ovat mukana tekemässä siitä mielenkiintoista vierailukohdetta.
Lisäksi tarkoituksena on, että nuoret tutustuvat kilpailun myötä kyläaktiiveihin
ja kyläyhdistysten toimintaan.
Kilpailun toteutustapa on vapaa,
mutta siihen osallistuvien esitysten tulee olla hyvän maun mukaisia. Nuori voi
esimerkiksi tehdä lyhytelokuvan tai multimediaesityksen, ottaa valokuvia tai kirjoittaa
runon omasta kylästään. Esitykseksi voidaan hyväksyä myös hankeidea,
työllistämisidea tai idea uudesta kylätapahtumasta. Hankehenkilöstö avustaa tarvittaessa
esimerkiksi viestinnässä kylätoimijoiden ja nuorten välillä mutta ei ole mukana
esitysten teossa. Kilpailuehdotus hyväksytetään nuorisovastaava Pia Lomanilla.
Nuoret voivat osallistua kilpailuun myös ryhmänä. Mikäli ryhmässä mukana
olevat kilpailijat asuvat eri kylillä, voivat he tehdä esityksen joko yhden
ryhmänjäsenen kylästä tai esityksen, jossa on mukana jokaisen ryhmäläisen kylä.
Kilpailuun osallistuva nuori tai nuoret voivat asua muualla kuin Outokairan
alueella, mutta heidän kilpailuesityksessä mukana olevan kylän tulee sijaita
Outokairan alueella, eli joko Pellon, Ylitornion tai Tornion kunnissa.
Kilpailuun voivat osallistua 12–29 -vuotiaat nuoret. Kilpailuaika on 1.3.–31.8.2012. KILPAILUAIKAA ON PÄÄTETTY JATKAA 14.9. ASTI.
Määräaikaan mennessä tulleet ehdotukset arvioidaan ja voittajat julkistetaan
28.9.2012. Kilpailun kolmen parhaan esityksen tekijälle tai tekijöille
luovutetaan palkinto palkkiona erikseen sovittavan sopimuksen mukaisesti.
Palkkioiden määrät ovat seuraavat:
1. palkinto 300 €, 2.palkinto 200 € ja 3. palkinto 100 €. Palkkiot ovat verollisia.
Lisätietoja kilpailuun liittyen antaa ja suorituksia vastaanottaa Pia
Loman. Pian sähköposti on pia.loman(at)outokaira.inet.fi ja puhelin 040 705
5392.
Kilpailuehdotukset lähetetään joko sähköpostilla Pialle tai postilla
osoitteeseen Outokaira tuottamhan ry, Kauppakatu 17, 95400 Tornio.
Meän kylät menossa maailmalla – ja maailman menossa -hanke voi hyödyntää
kilpailuun osallistuneiden tuotoksia tai esityksiä kylien tiedotus- ja
markkinointimateriaalina erikseen sovittavalla tavalla. Hankkeella on myös
oikeus soveltaa teoksia tai esityksiä.
Kilpailuun osallistuva nuori tai nuoret voivat laskea kilpaesityksen tekoon
käytetyn ajan hankkeelle tehdyksi vastikkeettomaksi työksi. Vastikkeettoman
työn tekijäksi hyväksytään vähintään 15 vuotta täyttänyt henkilö.
Vastikkeettoman työn arvo on 10 € tunnilta työn tekijää kohden. Mikäli
vastikkeettomassa työssä käytetään traktoria tai muuta vastaavaa työkonetta, on
työn arvo 20 € tunnilta. Vastikkeetonta työtä ei kuitenkaan lasketa niiden
osalta, joiden kilpailuesitys valitaan kolmen parhaan joukkoon.