Meän kylät menossa maailmalla – ja maailman menossa eli meän kylät kakkonen on Outokaira tuottamhan ry:n hallinnoima yleishyödyllinen kylien kehittämishanke Tornion, Ylitornion ja Pellon kuntien alueella. Tavoitteena on saada lisää aktiivisuutta kylien toimintaan, hankkeistaa toimintaa, tehostaa kylien markkinointia ja luoda yhteistyöverkkoa alueen kylien, kuntien ja hankkeiden kesken. Tässä blogissa projektipäällikkö Tarja Kinnunen kertoo hankkeen etenemisestä ja tulevista tapahtumista.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014
EROTTUVIEN KYLIEN MYY(TÄ)VÄT PALVELUT-TYÖPAJA
Kaikilla kylillä on oma omaleimaisuutensa, joka erottaa kylän muista kylistä. Se
yleensä on myös vetovoima, miksi entiset asukkaat haluavat palata lomillaan
”kottiin”, ja ovat kiinnostuneet vanhoista kotikonnuistaan. Kylien kannattaisikin
hyödyntää tätä erottuvuutta korostamalla erikoisuuksiaan tuotteissaan ja
palveluissaan.
iLme innorooms järjestää yhdessä Meän kylät II -‐hankkeen kanssa Outokairan kylille työpajan, jonka tavoitteena on löytää omaleimaisia kyliä ja niitä korostavia
kylätuotteita ja -‐palveluita. Erikoistuminen vahvistaa myös kiinnostusta ja
mielenkiintoa laajemmalle alueelle. Tällöin tuotteita ja palveluita voidaan myydä
vaikkapa kiertävinä palveluina tai yhteisellä tarjottimella muiden kanssa, esimerkkinä matkailijoille suunnatut reitistöt.
Työpajapäivä pidetään Liakan kylätalolla lauantaina 8.2.2014 klo 12-16.
Työpaja on maksuton Outokairan kylille ja kylien kehittäjille. Työpajaan sisältyy voileipäkahvit. Yhteiskyyti järjestetään tarvittaessa.
Tiedustelut ja Ilmoittautumiset 5.2.2014 mennessä Tarja Kinnuselle puh. 040- 7055 451, tarja.kinnunen(at)outokaira.inet.fi
YLITORNION KYLIEN ILTA JA KYLÄPUULAAKIN KOKOUS
YLITORNION KYLIEN ILTA
JA KYLÄPUULAAKI KOKOUS KOKOUSKUTSU
1/2014
KOKOUSKUTSU/ ESITYSLISTA 20.1.2014
AIKA: KESKIVIIKKONA 29.1.2014
KELLO 18.00
PAIKKA: ETELÄ-PORTIMOJÄRVEN
KYLÄTALO
ASIAT: 1. KOKOUKSEN
AVAUS
2. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
VALINTA
3. ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA
4. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
PÄÄTÖSVALTAISUUS.
5. KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYKSEN
HYVÄKSYMINEN
6. YLITORNION
KYLIEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KONKREETTISET KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA
SUUNNITELMAN VALMISTUMISAIKATAULU/ PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TARJA KINNUNEN
7. EROTTUVIEN
KYLIEN MYYVÄT JA MYYTÄVÄT PALVELUT –TYÖPAJA/ PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TARJA KINNUNEN
8. OUTOKAIRAN
KYLÄPÄIVÄT 2014 JA OUTOKAIRAN ALUEEN KYLÄNEUVOSTOJEN YHTEISTAPAAMINEN/
PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ TARJA KINNUNEN
9. EI
MITHÄÄN RAIJJAA 2014 JA YLITORNION KYLÄPUULAAKIN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
2014.
10. MUUT ASIAT.
11. SEURAAVA KOKOUS.
12. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN.
Puheenjohtajan psta Ari
Ala-Poikela
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)