OUTOKAIRAN KYLÄPÄIVÄT
2014 PELLOSSA 28- 30.3.2014
Outokaira
tuottamhan ry:n Meän kylät menossa maailmalla – ja maailman menossa – hanke
järjesti kolmannet Outokairan
kyläpäivät Pellossa 28–30.3.2014. Kyläpäivät järjestettiin Tornion, Ylitornion
ja Pellon kylien asukkaille ja kylätoiminnan yhteistyökumppaneille. Matkan
tarkoituksena oli tutustua tänä vuonna ensisijaisesti Pellon kyliin ja lisätä
Outokairan alueen kylien yhteistyötä. Koska hankkeella on tavoitteena lisätä
myös yhteistyötä Ruotsin Tornionlaakson kyliin, otettiin kyläpäivien yhdeksi
vierailukohteeksi Ruotsin Juoksengin kylä napapiiriltä. Kylä tekee yhteistyötä
Suomen Juoksengin kylän kanssa, joten kylien rajayhteistyön esille tuominen oli
yksi vierailun teema. Kyläpäivien ohjelmaa suunniteltiin yhteistyössä Pellon
kylien sekä Ruotsin Juoksengin kylän kanssa.
Outokairan
kyläpäiville osallistui perjantain ja lauantain aikana 32 henkilöä Pellon,
Ylitornion ja Tornion kuntien alueelta sekä kylätoiminnassa mukana olevia
yhteistyökumppaneita. Sunnuntaina järjestettyyn hankkeen loppuseminaariin
osallistui 47 henkeä.
Perjantai 28.3.2014
Perjantain
ohjelmaan kuului vierailu Ruotsin Juoksengin kylässä. Kokoonnuimme heidän
kylätalolleen, jossa kylän miehet ottivat meidät vastaan. Juoksengin
kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tomas Westerberg esitteli meille Juoksengin
kylätoimintaa ja mittavia tapahtumia, joita kylä järjestää. Saimme huomata,
että noin 400 asukkaan kylä osasi hyödyntää sijaintinsa napapiirillä ja
valtakunnan rajalla. Erityishuomiota sai Juoksengissa jo 15 vuotta järjestetty
uuden vuoden tapahtuma, We do it twice, joka on laajentunut vuosivuodelta.
Tapahtuman ovat löytäneet myös ulkomaiset turistit. Tapahtuman ideana on juhlia
uutta vuotta kahdesti, ensin Suomen puolella ja tuntia myöhemmin Ruotsin
puolella. Tapahtumassa on ilotulitusten lisäksi paljon oheisohjelmaa, ice baari,
ruokakojuja ym.
Tulevana
kesänä neljännen kerran järjestettävästä Swim the Arctic Circle – tapahtumasta odotetaan
myös tulevan vuosien myötä yleisömenestys. Tapahtuma on ainutlaatuinen
avovesiuintikilpailu, jossa uidaan valtakunnanrajan yli Tornionjoessa keskellä
Napapiiriä. Kun uintikisa toteutetaan vielä vuorokauden vaihtuessa keskiyön
auringossa, voidaan uida lauantaista takaisin perjantaihin. Näissä molemmissa,
jo kansainvälisiksi luokiteltavissa tapahtumissa, tehdään tiivistä yhteistyötä rajanaapurin,
Suomen Juoksengin kylän kanssa.
Kylässä on
järjestetty myös talvipäivänseisaukselle oma juhla. Alueen yrittäjät ovat osaltaan tapahtumien
sponsoreina ja kahdesti vuodessa toimitetaan tapahtumista tiedotuslehti, josta
myydään mainostilaa. Omaleimaisia piirteitä ovat myös kylässä toteutettu oma
kaapeli-tv. Juoksengin kylätalolla järjestyi myös ryhmällemme ruokailu ja sen
jälkeen kyläpäiville osallistujat esittelivät omien kyliensä toimintaa
juoksengilaisille. Lisätietoja Juoksengista: www.polcirkelbyn.se
Aikaa olisi
kulunut näin monipuolisessa kylässä pitempäänkin, mutta meillä oli jo kiire
seuraavaan kohteeseen Lempeän Suvannolle, jossa Lempeän kyläläiset jo
odottelivat ryhmäämme.
Juoksengin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tomas Westerberg kertoi ryhmällemme Juoksengin kylätoiminnasta |
Lempeän
Suvannolla saimme kuulla Lempeän kylän ominaispiirteistä. Ryhmämme toivotti
tervetulleeksi Mika Rinne. Etenkin kalastus ja siihen liittyvä matkailu on
ominaista jokivarressa sijaitsevalle kylälle, kalastuksesta meille kertoi Väinö
Enbuska. Lempeän kylässä on toteutettu kyläkirja ja sen valmistumisen johdosta järjestetty
kyläjuhla, kuten muissakin Pellon kylissä. Kyläkirjan ja sen
valmisteluprosessin esitteli Tuula Ylisaukko-oja. Saimme kuulla, että kyläkirjan teko oli
merkittävä ponnistus kyläläisiltä ja samalla myös yhteishengen nostattaja, joka
sai kylätoiminnan aktivoitumaan ja kyläläiset kokoontumaan taas säännöllisemmin
yhdessä. Saimme laulaa myös yhteislauluja Marianne Ylitalon säestäessä
harmonikalla.
Ryhmämme Lempeän Suvannon salissa kuuntelemassa Lempeän kylän esittelyä |
Lempeän
Suvannon yritysesittelyssä Mervi Rastas kertoi entisen koulun muuntumisesta
majoitustiloiksi. Kiinteistön muutos- ja remonttitöihin on saatu yritystukea
Outokaira tuottamhan ry:n Leader- rahoituksen kautta. Viimeisimpänä investointina jokirantaan on
saatu kotasauna ja palju. Rantaan on tulossa myös ”oleskelulato”. Illan
päätteeksi siirryimme majoitustiloihin, Lempeän Suvannon persoonallisiin
huoneisiin, joissa on säilytetty paljon koulun toimintaan liittynyttä
esineistöä, kirjallisuutta, tauluja ym. rekvisiittaa. Lisätietoja: www.lempeansuvanto.com
|
Lauantai 29.3.2014
Lauantain
ohjelmassa ensimmäinen vierailukohteemme oli Jokivartisten kyläseuran alueella,
Naamijoella oleva frisbeegolfrata ja laavu. Tätä aluetta ja Jokivartisten
kyläseuran kylätoimintaa tuli esittelemään yhdistyksen varapuheenjohtaja Harry
Ylisaukko-oja ja sihteeri Pia Kallo. Saimme kuulla Outokairan
hankerahoituksella toteutetusta Väylänvarteen hihtamhaan – hankkeesta, jolla on
toteutettu n. 75 km:n latureitistö ja hankittu latutamppari. Sen jälkeen Naamivaahraan
Nauttimhaan- hankkeella on rakennettu pururata, kota taukopaikaksi,
frisbeegolfrata ja valaistu parkkipaikka. Frisbeegolfrata on tullut ennen
kaikkea nuorison innostamana hankkeena. Ensin tehtiin 10 -väyläinen rata ja
myöhemmin rataa jatkettiin 18- väyläiseksi. Kyläpäiville osallistujien
keskuudessa on ollut suunnitelmissa omille kylille frisbeegolf- hankkeita, joten
täältä saimme arvokasta tietoa tämän tyyppisen hankkeen toteuttamisesta. Alueella
on myös napapiirin pisin pulkkamäki. Lapin Liitto onkin myöntänyt Jokivartisten
kyläseuralle Lapin aluekehittäjäpalkinnon vuonna 2013. Lisätietoja: www.jokivartiset.com
Naamijoelta
siirryimme Orajärven kylätalolle, jossa saimme tutustua kylätalon yhteisiin
kokoontumistiloihin ja vuokrahuoneistoihin. Kylätaloa esitteli meille
kyläyhdistyksen edustajana Jenny Vanha. Orajärven kylätaloa on kunnostettu
useammalla Outokairan investointihankkeella matkailukäyttöön ja viimeisimmällä
hankkeella on toteutettu kylätalon pihalle leikkikenttä. Kylätalon tiloja
vuokrataan matkailijoille ja myös pitempiaikaisille vuokralaisille. Ulkomaiset
marjanpoimijat ovat olleet jo useana kesänä merkittävä vuokralaisryhmä
Orajärvellä. Lisätietoja: www.orajarvi.fi
Orajärveltä
siirryimme Pellon tunnettuun ostospaikkaan Vihreälle Pysäkille, jossa oli varattu
aikaa ostoksille. Vanhainkotina aiemmin toiminut Vihreä pysäkki on nyt
ostoskeidas, josta löytyy lukuisia, yksilöllisiä, lahjatavaroiden
erikoisliikkeitä, ravintolapalveluita ja matkailuneuvonta.
Seuraava
kohteemme oli Saukkoriipin kylä ja siellä Kotariipi- niminen
maaseutumatkailukohde. Paikan erikoisuus on isännän, Eero Saukkoriipin
rakentama tuulimylly. Saimme tutustua tuulimyllyn kodikkaasti sisustettuihin
sisätiloihin ja sen jälkeen pääsimme ruokailemaan emännän, Eija Saukkoriipin
ruokapatojen ääreen suureen juhlasaliin, joka on rakennettu tilan vanhaan
latoon. Salissa Saukkoriipin kylätoiminnasta oli kertomassa Petri Saukkoriipi.
Myös Saukkoriipin kylä on toteuttanut kyläkirjan ja kyläjuhlan. Kyläkirjan
tekemisen myötä myös Saukkoriipillä kyläläiset ovat alkaneet kokoontua useammin
yhteisiin tilaisuuksiin. Kotariipin n. 120 m2
juhlasalia vuokrataan erilaisiin juhlatilaisuuksiin. Vuokrattavana on
myös rantasauna, savusauna ja palju sekä mökkimajoitusta 4-6 hengelle.
Lisätietoja: personal.inet.fi/yritys/kotariipi/
Saukkoriipin
kylästä siirryimme naapurikylään Konttajärvelle, kylään kokoontumispaikkaan
nuorisoseurantalolle. Vieraita oli vastaanottamassa Konttajärven pitkäaikainen
kyläaktiivi Viljo Senbom. Konttajärven kyläseuran puheenjohtaja Margit Niku ja
nuorisoseuran puheenjohtaja Leila Senbom esittelivät meille Konttajärven
kylätoimintaa ja nuorisoseurantalon tilat. Konttajärven nuorisoseurantalolla on
iso juhlasali ja ruokasali sekä juuri uusittu, nykyaikainen laitoskeittiö. Tiloja
vuokrataan erilaisiin juhlatilaisuuksiin ja viikoittain salissa jumpataan ja
pelataan sählyä. Konttajärven pitkäaikainen toimintamuoto on bingon
järjestäminen kerran viikossa sunnuntaisin, niinpä meidänkin ryhmämme pääsi kokeilemaan
bingon pelaamista, kun se meille näytösluontoisesti toteutettiin. Salissa
tulikin alkuun hiirenhiljaista, kun jokainen jännitti oman bingorivinsä
puolesta, mielenkiintoinen kokemus tämäkin, kun moni ei ollut edes aiemmin
pelannut bingoa. Alkuaikoina bingoa on pyöritetty käsikäyttöisellä laitteella,
nyt sen sijaan Konttajärvelläkin on uusi tietokoneella toimiva bingo-ohjelma ja
hyvät järjestelyt vetävät bingon pelaajia paikalle yli kuntarajojenkin.
Osallistujamäärä voi olla lähelle 100 henkeä/kerta.
Konttajärveltä
siirryimme Lampsijärvelle, ajaen itäpuolentietä Lankojärveä kiertäen.
Lankojärven kyläkohteista meille kertoi linja-autossa Satu Saukkoriipi, matkan
varrella näimme mm. Eero Mäntyrannan kotipaikan ja kävimme katsomassa mistä
Leader- hankkeella toteutettu Eeron polku – reitti lähtee. Lampsijärven kylälle
tultaessa kylältä syntyisin oleva, nykyisin raanuijärveläinen Kalevi Mäki
kertoi kylän historiasta ennen kylätalolle saapumista.
Lampsijärven
kylätaloon tutustuimme Lampsijärvi- Ylipään kyläyhdistyksen puheenjohtajan Esa
Olkoniemen johdolla. Lampsijärven kylätalo on kylän entinen koulurakennus,
jossa on runsaasti kokoontumis- ja harrastetiloja. Outokairalta haetulla
investointihankkeella on uusittu mm. ulko-ovia ja keittiön liesituuletin.
Kylätalon kunnostamisen myötä, Lampsijärvelle myönnettiin vuonna 2013 vuoden
kyläteko palkinto.
Lampsijärveltä
siirryimme Sirkkakosken kylän kautta Lankojärven Kiekerö –kodalle, joka on
Lankojärven ja Matinlompolon kylien oma kokoontumispaikka. Vieraita oli
vastaanottamassa Lankojärvi – Matinlompolon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Torikka. Lankojärven kylän historiasta ja kylätoiminnasta tällä
hetkellä kertoili kyläyhdistyksen sihteeri Risto Kuusijärvi.
Välillä kylän oma esiintyjäryhmä, ämmätroikka kertoili ronskilla tyylillään
saagoja, saaden väen nauramaan makeasti. Outokairan hankkeella on kunnostettu
Kiekerökodan läheisyydessä olevaa uimarantaa ja laituria. Ranta-alueelle on
rakennettu myös rantalentopallokenttä ja hankittu
leikkikenttä/kuntoilulaitteita. www.lankojarvi.com
Päivän
päätteeksi siirryimme majoitukseen Pellonhoviin.
Sunnuntai 30.3.2014
Sunnuntaina kiersimme vielä aamupäivällä Pellon keskustassa sijaitsevia, Outokairan
hankekohteita Outokaira tuottamhan ry:n toiminnanjohtajan Anne Anttilan
johdolla. Matkamme jatkui Turtolan ja Juoksengin kylien kautta Ylitorniolle.
Saimme oppaita linja-autoon myös näiden kylien osalle. Sonja Konola Turtolan
kyläyhdistyksestä oli kertomassa Turtolan kylän historiasta ja kylän elämästä,
Juoksengin kylästä meille kertoili matkan aikana Juoksengin kyläyhdistyksen
puheenjohtaja Marika Mathlein.
Kyläpäivien
päätteeksi järjestettiin kylähankkeen loppuseminaari Lomakeskus Karemajoilla
Ylitorniolla. Loppuseminaarissa esiteltiin hankkeen keskeisimpiä toimenpiteitä
ja tuloksia, kuultiin ELY- keskuksen näkemyksiä Leader- toiminnasta ja
Outokairan kylähankkeen toiminnassa eri tavoin mukana olleiden kylien
esimerkkejä kylätoiminnasta. Lisäksi kuultiin Outokairan uudesta,
kansainvälisestä Muuttolintujen mukana luontoon - hankkeesta ja Outokairan
jatkosuunnitelmista.
Loppuseminaariin
osallistui lähes 50 henkeä Outokairan alueen kylätoimijoita ja kylätoiminnan
yhteistyökumppaneita.
Yhteenvetoa ja palautetta
kyläpäiviltä:
Kyläpäiville
osallistujien palautteessa päällimmäiseksi nousi kylätoimijoiden hyvä
yhteishenki sekä kyläpäivillä olleella ryhmällä että eri kylissä, joissa
vierailimme. Kylien välisen yhteistyön on todettu vahvistuneen jokaisella
hankkeen järjestämillä kyläpäivillä ja Me- henki on hyvä.
Ruotsin Juoksengin
kylästä jäi erityisesti mieleen hyvin positiivinen elämänasenne, innostuneet
vetäjät, hyvä yhteishenki ja kansainvälinen toiminta eri tapahtumien muodossa. Vaikutti
siltä, että Juoksengissa on aina lähdetty suunnittelemaan suuria tapahtumia ja
kokonaisuuksia, kun pienet asiat tapahtuvat itsestäänkin. Juoksengilaisilla on luja usko
siihen, että erikoisetkin tempaukset onnistuvat ja he osaavat hyödyntää
sijaintinsa Napapiirillä.
Naamivaaran
frisbeegolf-rata herätti runsaasti kiinnostusta, koska alustavaa suunnitelmaa
tällaisen toteuttamisesta oli muutamalla muullakin kylällä. Erityisesti kehuttiin
myös Konttajärven bingoa, johon oli mielenkiintoista tutustua, moni
retkeläinen harkitsikin jo järjestävänsä bingoa omassa kyläyhdistyksessä
tulevaisuudessa.
Kyläpäivien järjestelyt
onnistuivat hyvin, suuri kiitos siitä Ruotsin Juoksengin kyläläisille ja Pellon
kylien kyläaktiiveille, jotka olivat kiitettävästi mukana järjestämässä
esittelyjä omiin kyliinsä. Kylien elämästä saatiin varsin monipuolinen ja
aktiivinen kuva, ennen kaikkea todiste siitä kylissä on edelleen elämää!
Kyläpäivien järjestelyissä ja
toteuttamisessa mukana olleet tahot:
Moisasen
liikenne Oy
Liikenne
Lohiniva Oy
Juoksengi
Byaförening
Lempeän
Suvanto
Pellonhovi
Lempeän
kylätoimikunta
Jokivartisten
kyläseura ry
Orajärven
kyläseura ry
Vihreä
Pysäkki
Kotariipi
Saukkoriipin
kylätoimikunta
Konttajärven
kyläyhdistys ry
Konttajärven
nuorisoseura ry
Lampsijärvi
–Ylipään kyläyhdistys ry
Lankojärvi-
Matinlompolon kyläyhdistys ry
Turtolan
kyläyhdistys ry
Juoksengin
kyläyhdistys ry
Lomakeskus
Karemajat
Kiitokset
kaikille Outokairan kyläpäiville osallistuneille ja järjestelyissä mukana
olleille henkilöille!
Tarja Kinnunen
Projektipäällikkö
Meän kylät menossa maailmalla- ja
maailman menossa
|